sunnuntai 7. elokuuta 2011

Soijapihvit - peruspihvit soijarouheesta



noin 8 kappaletta

  • 1 dl soijarouhetta
  • 2 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1/2 dl korppujauhoja
  • 1 dl kaura- tai soijakermaa
  • 1 sipuli
  • 2-4 valkosipulin kynttä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1/2 tl grillausmaustetta, (esim. Vantastic Foodsin 'Barbeque Grill') 
  • rypsiöljyä paistamiseen

1. Liota kasvisliemikuutio kuumaan veteen ja lisää soijakastike

2. Kaada mausteliemi soijarouheen päälle, sekoita ja anna soijarouheen turvota
3. Turvota korppujauhoja kermassa muutama minuutti ja lisää ne keitettyyn soijarouheeseen
4. Pilko ja kuullota sipuli sekä valkosipuli öljyssä noin viisi minuuttia ja lisää seokseen, valkosipulia oman maun mukaan
5. Lisää vehnäjauhot, mustapippuri ja grillausmauste ja sekoita tasaiseksi
6. Muotoile ja paista pihvejä noin viisi minuuttia molemmin puolin

Todella hyvät ja helpot peruspihvit. Hyvää tulee myös jos paistaa ensin kevyesti molemmin puolin pannulla ja sen jälkeen lämmittää uunissa. Pihvejä voi hyvin myös lämmittää uunissa seuraavina päivinä.

Syö esimerkiksi perunoiden ja ruskeakastikkeen kanssa tai hampurilaisen välissä.

3 kommenttia:

  1. Tein jauhojen ja kerman puutteessa näitä siitä, mitä oli. Molempien jauhojen sijaan laitoin mannasuurimoita, jotka tekivät pihveistä mukavan rapsakoita, ja kerman sijaan sinappista salaatinkastiketta, joka sopikin täydellisesti. Hyvin muuntautuva resepti siis. :) Kiitos ohjeesta! Pihvit ovat todella herkullisia ja pysyvät erinomaisesti kasassa, mitä vegaanisissa pihveissä arvostan suuresti. Mainio blogi muutenkin!
    -Maria

    VastaaPoista
  2. Toimiiko grillillä?

    VastaaPoista
  3. Ei mikään riemuvoitto ollut tämä. Eli siis ymmärsin väärin, tuosta kasvisliemestä olisi pitänyt kai ylijäämä siivilöidä pois, tai lisätä soijaa. Muutoin tulee löysää pullaa. Nestemäärä on liikaa. Ehkä voisi lisätä kasviksia.

    VastaaPoista